Syö hyvin jotta jaksat työskennellä kuvien parissa

Written by admin on huhtikuu 1, 2021 Categories: 

Kuvien kanssa työskentely saattaa olla intensiivistä ja paljon keskittymistä vaativaa. Kannattaakin syödä kunnolla jotta jaksat keskittyä kuvaamaan ja editoimaan niitä kunnolla. Nälkäisenä voi olla että keskittyminen herpaantuu ja kuvien lopputulos ei ole yhtä hyvä kuin kylläisenä. 

Oli sitten missä tahansa ammatissa, kannattaa syödä monipuolisesti ja terveellisesti, jotta jaksat paremmin. Terveellinen ja monipuolinen syöminen on tärkeää vitamiinien ja ravintoaineiden saannin kannalta ja jaksat todennäköisemmin paremmin kun saat hyvin proteiineja ja energiaa.

Vihannekset ja kasvikset ovat tärkeitä

Vihannesten ja kasvisten syöminen voi joskus tuntua hieman puulta, silloin kuitenkaan niitä ei ole maustettu tarpeeksi hyvin. Hyvällä maustamisella mistä tahansa kasviksista saa maistuvia ja päivän vitamiinitarpeen helposti täytettyä. Kasviksia kannattaakin hyödyntää monipuolisesti ja runsaasti, niistä saa herkullisia ruokia, joiden avulla jaksaa kyllä työskennellä.

Kannattaa suosia satokausien vihanneksia, saat silloin nautittua kasviksista ja vihanneksista kun ne ovat parhaimmillaan. Satokausina vihannekset ovat edullisia ja saat ravintorikasta ruokaa tehtyä helposti. Monesti satokausivihanneksien käyttöön saa myös paljon ohjeita, jonka ansiosta saat uudenlaisia ruokia on helppo kokeilla. 

Muista myös hyvä aamupala

Aamiainen on yksi tärkeimmistä ruoista päivässä. Aamiaisesta saat voimaa aloittaa ja jatkaa kuvaamista koko päivän. Tärkeää onkin muistaa syödä monipuolisesti, jotta jaksat. OBH Nordica vedenkeittimen avulla saat helposti kuumaa vettä teetä tai vaikka aamupuuroa varten. Päiväsi käynnistyy varmasti paremmin rentouttavan kuuman juoman avulla. 

Syö runsaasti hedelmiä aamiaisella. Hedelmistä, etenkin sitrushedelmistä saat paljon C-Vitamiinia. C-Vitamiinia on myös mahdollista saada tuoremehuista jotka sopivat aamupalalle hyvin. Iittala juomalasit ovat hyvän kokoisia joilla varmistat että juot tarpeeksi nestettä pitääksesi kehosi kunnossa. Monet kun unohtavat juoda tarpeeksi päivän aikana ja sekin voi aiheuttaa väsymyksen tunnetta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Syö hyvin jotta jaksat työskennellä kuvien parissa